Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Niin ne robotit

Et ehkä heti uskoisi, mutta myös juristit käyvät juuri nyt keskustelua roboteista, lakiroboteista. Nopeasti ajatellen voi vain ihmetellä, mutta lopulta kyse on vain siitä, että mikäli et ole riittävän kilpailukykyinen hinnassa ja tehokkuudessa niin joku muu tekee lopulta työsi. Toimitusvarmuus, tehokkuus ja hinta ovat keskiössä myös juristien asiakkailla.

Jo nyt on todellisuutta, että rutiininomaisimpia töitä ja neuvonantoa on automatisoitu onnistuneesti. Aihe on päässyt naljailun aiheeksi Risto Siilasmaan suulla aina Nokian yhtiökokousta myöten, joten uskottava se on, ettei ihmistä enää tarvita kaikkien juridistenkaan tehtävien hoitamiseen. Pelosta huolimatta totuutta on katsottava silmiin ja tunnustettava, että robotti löytää etsityn tiedon ja ratkaisee yhä haastavampia ongelmia paljon tehokkaammin kuin yksikään ihminen maailmassa.

Juristeina olemme aina ajatelleet, että meitä suojaa Suomessa kansallinen lainsäädäntö ja vaikea kieli, joiden ymmärrys sekä soveltaminen eivät onnistu ulkomaisilta. Nyt kyse on robotista, joka ei ole sidottu kansallisuuteen tai kieleen, joten rajat ovat auki. Käyköhän tässä lopulta, kuten teollisuudessa, jossa lopulta korkeiden hintojen ja korkeamman tuottavuuden vuoksi työt alkoivat siirtymään Suomesta edullisemman tuotannon maihin? Aivan varmasti, mikäli emme reagoi riittävän nopeasti.

Niin ne robotit tosiaan mullistavat maailmaa, kun laskentateho nousee. perinteiset asiantuntija-alat eivät ole enää suojassa. Vai olisitko 90-luvulla uskonut, että kone leikkaa silmiä ja varastoissa ei enää tarvita ihmisiä kuin valvomaan robotteja mahdollisten häiriötilanteiden varalta? Emme voi enää sulkea silmiämme ja jäädä odottamaan, vaan ollaksemme myös tulevaisuudessa hyvä kumppani asiakkaallemme, tulee olla myös teknologian kautta aiempaa tehokkaampi ja laadukkaampi, korkealaatuista asiakaspalvelua unohtamatta.

Vaikka tilanne meitä juristeja huolettaa niin asiakkaana voit olla tyytyväinen, sillä tämänkin kilpailun voittaja on asiakas, joka tulee tulevaisuudessa saamaan korkeampaa laatua ja parempaa palvelua matalammilla hinnoilla.

Uskomme kuitenkin, että perinteiset tilanteet, kuten oikeudenkäynnit ja vaativat, laajoja kokonaisuuksia yhdistävät sopimukset sekä neuvottelut säilyvät edelleen myös ihmisillä, vai miten kokisit oikeudenkäynnin tai perunkirjoitustilaisuuden robottien keskellä?

Hyvää ja aurinkoista kesää, annetaan robotti-imurien, robotti ruohonleikkureiden sekä muiden vempaimien tehdä lomastamme vieläkin rentouttavampi!

Jussi Laakkonen
asianajaja

Asianajotoimisto Fenno

© Asianajotoimisto Fenno 2019. All rights reserved. Site by Pelismo Oy / p+web®