Helsingin hallinto-oikeuden antamassa ratkaisussa H5988/2022 oli ratkaistavana kysymys siitä, onko testamentintekijän rintaperillisten osittaista testamentin luopumista pidettävä perintö- vai testamenttisaantona. Asiassa oli myös arvioitavana, soveltuuko tapaukseen perintö- ja lahjaverolain 33 a §:n veronkiertosäännös.

Testamentti sisälsi muun ohella määräyksen, jonka mukaan omaisuuden omistusoikeus oli jaettava tasaosuuksin kahdelle perittävän rintaperilliselle. Lisäksi testamentti sisälsi seuraavan määräyksen:
”Määrään, että rintaperillisilläni A:lla ja B:llä on testamentinsaajina halutessaan oikeus ottaa testamentti vastaan myös osittain. Testamentinsaaja voi tyytyä testamentissa määrättyä pienempään osaan tai omistuksen sijaan perintökaaren 12 luvun tarkoittamaan käyttöoikeuteen.”

Rintaperillisten luopumisilmoitusluonnosten mukaan A:n oli tarkoitus ottaa vastaan testamenttiosuudestaan 1/7 omistusoikeudella, ja 6/7-osuuden osalta hän oli aikeissa luopua testamentista kokonaan. B:llä oli tarkoitus ottaa vastaan testamenttiosuudestaan 3/5 omistusoikeudella, ja 2/5-osuuden osalta hän oli aikeissa luopua testamentista kokonaan. Kumpikaan rintaperillisistä ei ollut ryhtynyt siihen omaisuuteen, johon eivät olleet ottamassa vastaan omistusoikeutta.

Testamentintekijä oli edellä kuvatulla tavalla määrittänyt ne vaihtoehdot, joista hänen rintaperillisensä saivat valita. Määräyksen myötä rintaperilliset joutuvat ratkaisemaan testamenttia voimaan saattaessaan, miltä osin siihen vetoavat. Tämän seurauksena sijaantuloperillisille syntyy omaisuuteen testamentintekijän tahtoon perustuva oikeus. Hallinto-oikeus totesi kyseessä olevan osittainen testamentista luopuminen.

Perintö- ja lahjaverolain 33 a §:n soveltumisen osalta hallinto-oikeus totesi, ettei veronkiertosäännöstä ole oikeuskirjallisuudessa esitetyn käsityksen mukaan katsottu lähtökohtaisesti voitavan soveltaa perinnönjättäjän tekemiin oikeustoimiin. Hallinto-oikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että testamenttisaantoa ei perintö- ja lahjaverolaissa aseteta eri asemaan kuin perintösaantoa ja että mainittuja saantoja myös siviilioikeudellisesti pidetään samanarvoisina. Testamentin tekemistä ei ylipäänsä voida pitää perintö- ja lahjaverolain 33 a §:ssä tarkoitettuna perintöveron kiertämistoimena, joten perinnönjättäjän rintaperillisten saannot oli katsottava testamenttisaannoiksi eivätkä ne osaksikaan perustuneet lakimääräiseen perintöoikeuteen. Näin ollen hallinto-oikeus vahvisti oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa
vallinneen kannan siitä, että lähtökohtaisesti perinnönjättäjän tekemiin oikeustoimiin ei voida soveltaa veronkiertosäännöstä.

Rintaperillisten ei ollut myöskään näytetty millään tavoin ryhtyneen testamenttisaantoihinsa ennen osittaista luopumista. Kun rintaperilliset olivat ilmoittaneet vetoavansa testamenttiin vain osittain, heidän ryhtymisensä rajoittui vain siihen määrään, jonka he olivat ilmoittaneet vastaanottavansa.

Asiassa esitetyn perusteella hallinto-oikeus katsoi rintaperillisten tehokkaasti luopuneen osittain testamentista. Päätös ei ollut yksimielinen vaan asiaa ratkaistessa toimitettiin äänestys (lopputulos 2-1).

Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa ja näin ollen hallinto-oikeuden ratkaisu sai lainvoiman.