Talouselämän vuosittaisen selvityksen mukaan Asianajotoimisto Fenno on Suomen 20. suurin asianajotoimisto. Kehitystä vuodessa tuli kaksi sijaa ylöspäin. Fenno onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan vertailukauden tasosta n. 18 prosenttia. Fennon liikevaihto vuonna 2020 oli yhteensä 5,4 milj.€. Suhteellisella liikevaihdon kasvulla mitattuna Fenno oli alan 4. nopein kasvaja.
Fennon asiakkaat ovat pääsääntöisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä sekä näiden yritysten omistajia tai yksityishenkilöitä mm. rakentamiseen ja asumiseen liittyvissä juridisissa asioissa. Vuosi 2020 oli Fennolle, kuten varmastikin monelle muullekin asianajotoimistolle todella kaksijakoinen, kun keväällä korona hidasti toimintaa paljon, mutta syksy oli puolestaan ennätysvilkas.
”Näin jälkikäteen on mukava todeta, että onnistuimme näinkin hyvin, vaikka vuosi oli monella tavalla haastava. Valitettavaa oli tietysti nähdä, ettei korona kohdellut kaikkia aloja samalla tavoin”, toteaa Fennon toimitusjohtaja Jussi Laakkonen.
Fenno on laajentanut vuoden 2021 aikana toimintaansa avaamalla uuden toimiston Lahteen sekä yrityskaupalla Seinäjoelle. ”Olemme edistyneet tähän mennessä suunnitelmiemme mukaisesti ja olemme nykytilanteessa valmiita niin osaamisen, henkilöstömäärän kuin järjestelmien tasolla vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin kaikissa toimistoissamme Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Lahdessa, Seinäjoella, Mikkelissä, Salossa ja Järvenpäässä”, päättää Laakkonen.
Lisätietoja:
Jussi Laakkonen
040 501 1692 tai jussi.laakkonen@fennolaw.fi