Fennon tavoitteena on olla tulevaisuudessa yhä useamman pienen ja keskisuuren yrityksen kumppani lakiasioissa. Tämän tavoitteen täyttämiseksi Fennon yritysasiakkuuksista vastaavan ryhmän vetäjäksi on palkattu Markus Laakkonen, joka on aloittanut Fennon palveluksessa 1.1.2019. Markuksesta tulee Fennon osakas, kun Suomen Asianajajaliitto on antanut asiaan hyväksyntänsä.
Markus siirtyy Fennoon Finnvera Oyj:n Etelä-Suomen aluejohtajan tehtävistä. Ennen Etelä-Suomen aluejohtajan tehtävää Markus on toiminut Finnvera Oyj:ssä aluejohtajana myös Norjassa sekä Kaakkois-Suomessa ja lisäksi hän on toiminut mm. lakiasiainpäällikkönä. Markuksella on kokemuksensa kautta vahva juridinen ja liiketoiminnallinen kokemus myös kansainvälisistä asioista.
”On ilo liittyä Fennon asiantuntevaan tiimiin kehittämään pk-sektorin juridiikan kumppanipalveluita entisestään. Fennolaiset ovat luoneet työlleni hyvät onnistumisen edellytykset järjestelmistä alkaen, joten uskon, että kokemukseni, osaamiseni ja tapani työskennellä tukee Fennoa edistymään tavoitellulla tavalla pk-yritysten kumppanina entisestään, kertoo Laakkonen.”
Tervetuloa Fennoon Markus!