Julkaisemme Fennon 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi sisältösarjaa ”10 oppia asianajotoimiston arjesta”. Sarjan päätösosassa perustajaosakas ja hallituksen puheenjohtaja Lassi Nyyssönen kertoo, miksi ihmisten kohtaaminen, luottamus ja verkostot kantavat pitkälle.
Kukaan ei pärjää yksin – ei liiketoiminnassa, työuralla tai elämässä ylipäätään. Silti vaikeissa tilanteissa yleinen reaktio on usein vetäytyä, sulkea ovia ja yrittää pärjätä omillaan. Esimerkiksi yrityksen taloudellisesta tilannetta tai omaa ammatillista epävarmuutta ei haluta tunnustaa kollegoille, yhteistyökumppaneille eikä omalle perheelle.
Tämä on inhimillistä, mutta valitettavasti suurin virhe, jonka voi tehdä. Hetki, jolloin tekee mieli vetäytyä, on nimittäin paras aika vahvistaa yhteydenpitoa, pyytää apua ja olla avoin.
Yrityksen haasteet ja insolvenssi – avun pyytäminen on tilanteen hallintaa
Yrityselämässä vaikea tilanne, kuten maksuvaikeudet, voi aiheuttaa yrittäjälle jopa häpeän tunteita. Niistä huolimatta paras ratkaisu olisi lähteä hakemaan avoimesti apua nykyisiltä tuttavilta ja yhteiskumppaneilta sekä samalla pyrkiä laajentamaan verkostoa. Ihmisillä on nimittäin yleensä halu auttaa, kun apua pyydetään.
Mitä aiemmin yrityksen kiristyvä tilanne käydään läpi ulkopuolisen tahon kanssa, sitä enemmän vaihtoehtoja on myös käytettävissä.
Kääntymällä sisäänpäin ja sulkemalla ovia menetetään nopeasti sekä liikkumavara että neuvotteluyhteys rahoittajiin, velkojiin ja kumppaneihin. Rahoittajille ja muille velkojille ajoissa aloitettu, rehellinen keskustelu on osoitus tilanteen hallinnasta, ei niinkään epäonnistumisesta.
Verkostoituminen auttaa menestymään
Avoimuus ja ihmissuhteiden ylläpito eivät koske vain vaikeita aikoja. Ne ovat kasvavien yritysten, yrittäjien sekä urallaan etenevien asiantuntijoiden tärkeä voimavara.
Sama ajatus toistuu monessa yhteydessä:
- Työyhteisössä: Uralla eteneminen ja menestyminen tapahtuu usein muiden ihmisten avulla. Vaikka haluaisi keskittyä pelkkään asiantuntijatyöhön, luottamuksen rakentaminen työkavereiden, avaa tien vaativampiin työtehtäviin.
- Liike-elämässä: Yrittäjät, joilla on laajat verkostot sekä yksityis- että työelämässä, pärjäävät usein keskimääräistä paremmin.
- Yksityiselämässä: Aktiivisuus esimerkiksi harrastuksissa luo verkostoja, mikä heijastuu myös työhön. Sama rohkeus kannattaa viedä mukaan liike-elämän puolelle, jossa oman sekä työnantajan nimen tunnetuksi tekeminen vaatii aktiivisuutta sekä aikaa.
Lakipykälien takana on aina ihmisiä
Myös asianajajan työn vaikeissa tilanteissa on helppo ajautua suojautumaan prosessien ja titteleiden taakse, mutta todellisuudessa avoimuus ja vuorovaikutus ratkaisevat asiat paljon paremmin. Edes vahva juridiikan substanssiosaaminen ja työteliäisyys eivät korvaa verkostoitumista ja kykyä puhua ihmisen tasolla. Ne ovat vankka pohja, mutta kestävät ratkaisut saavutetaan neuvottelemalla.
Juridiikan taustalla vaikuttaa liiketalous, henkilökohtaiset arvot ja ennen kaikkea neuvottelevat ihmiset. Asioita ei ratkaista lakipykäliin mekaanisesti vetoamalla, vaan ne ratkaistaan ihmisten välillä.
Meillä Fennolla tämä tarkoittaa sitä, että vaikeatkin asiat käydään läpi saman pöydän ääressä, suoraan ja avoimesti. Näin löydetään ratkaisut, jotka toimivat pykälien lisäksi myös arjessa ja liiketoiminnassa.
Kymmenen vuoden kokemus on osoittanut, että kynnyksen madaltaminen ja avoin keskustelu ovat aina nopein reitti eteenpäin.
Tarvitsetko rauhallisen ja kokeneen asiantuntijan vaikeaan tilanteeseen? Me Fennolla hoidamme monimutkaisetkin lakiasiat selkeästi ja ratkaisukeskeisesti. Tutustu asiantuntijoihimme ja ota yhteyttä.