Fennon toimitusjohtaja ja osakas Jussi Laakkosen yli 14 vuotta kestänyt asianajoura on saamassa päätöksen. Jussi siirtyy 1.6.2025 alkaen uusiin tehtäviin asianajosektorin ulkopuolelle OP Keski-Suomeen yritysasiakas- ja privateliiketoiminnan pankinjohtajaksi.
Jussi Laakkonen jatkaa Fennon toimitusjohtajana siihen saakka, kunnes siirtyy OP:lle ja uusi toimitusjohtaja nimitetään tehtäväänsä.
”Matkani asianajajana sekä fennolaisena on ollut erittäin motivoiva, innostava ja opettava. Olemme onnistuneet nimenomaan siinä mitä olemme tavoitelleet Fennon perustamisesta saakka. Olemme saaneet rakennettua tunnetun brändin sekä liiketoiminnan mitä kaikkien fennolaisten ja erityisesti seuraavan sukupolven asiantuntijoiden on hyvä jatkossa kehittää edelleen.
Nyt on Fennon ja fennolaisten näkökulmasta sopiva hetki minun hakea työuralleni uusia tuulia finanssialalta ja kehittää osaamistani. Ehkäpä voin myös antaa hieman enemmän aikaa perheelleni.
Haluan kiittää osakaskollegoita, työkavereita, kumppaneita sekä tietysti asiakkaita luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä vuosien aikana.” – Jussi Laakkonen
”Jussi on ollut toimitusjohtajana avainroolissa rakentamassa Asianajotoimisto Fennoa yhdeksi Suomen johtavista maakunnallisista asianajotoimistoista. Hänen oma henkilökohtainen osaamisensa erityisesti insolvenssioikeudessa on ollut mahdollistamassa Fennon insolvenssitiimin kehittämisen omalla alallaan tunnistetuksi ja jopa kansainvälisesti tunnustetuksi.
Haikein mielin me kaikki fennolaiset haluamme kiittää Jussia näistä vuosista ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää tulevaan.
Tulemme tiedottamaan myöhemmin keväällä Fennon uudesta toimitusjohtajasta.”
– Lassi Nyyssönen
Lisätiedot:
Jussi Laakkonen
Toimitusjohtaja
Puh. + 358 40 501 1692
jussi.laakkonen@fennolaw.fi
Lassi Nyyssönen
Hallituksen puheenjohtaja
Puh. +358 50 570 3234
lassi.nyyssonen@fennolaw.fi